maanantai 24. joulukuuta 2012

Ihanaista Joulua!

Haluamme Onnan kanssa toivotella Kaikille, ihan jokaiselle,

Ihanaista, rauhallista, rentouttavaa ja 
juuri sellaista Joulua 
mitä olitte toivoneetkin!!!



 - Suikka & Onna -

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulu-/paljastuspaketti

Kävin perjantaina hakemassa vihdoin kovasti odotetun, tämän kierroksen viimeisen paketin. Paketti tuoksui jouluiselta, joten se paljasti sisällöstä jotain tuoksuja löytyvän jo ennen paketin avaamista ;)

Tuoksun lähteeksi paljastui ihana, sydämenmuotoinen kynttilä joka tuoksuu joululta! Kynttilän lisäksi paketti sisälsi kaksi kerää superihanaa, itselleni uutta tuttavuutta, Cascade 220 Superwash Sport -lankaa, levyn Joulusuklaata, kortin ja ihanan sydänkoristeen. Paketin sisältö oli ihanasti kerätty, sydämillä ja harmaalla yhteneväiseksi.



Tämän syksyn sain ilokseni lähetyksiä ja muistamisia Lankarulla, suurensuuri kiitos syksystä, olet paremmin kuin hyvin osannut valita kaikki omaan mieltymykseen sopiviksi :D


Tähän loppuun vielä hyvä muistutus meille jokaiselle näin huomiselle ja jo tämän päivän valmisteluita ajatellen ;)



- Suikka


Tilaussukat

Sain ennen joulua tilauksen tennarisukista, jotka ovat matkanneet onnellisesti omistajilleen. Tai lähinnä heidän äidilleen, lapset saavat sukkansa vasta joulupukin paketista.

Isommalle violetit/lilat:




Pienemmälle pinkit (valitettavasti kuva vääristää värin, oikeasti ovat kirkkaan pinkit):




Nappasin muutaman kuvan sukista ennen postitusta, kamera on ollut jo tovin kotikotona joululomalla, joten uusimmat kuvat ovat valitettavasti huonoja, kännykällä otettuja versioita.

- Suikka

lauantai 22. joulukuuta 2012

Ukko ja akka

Sain Snyltä ihanan välimuistamisen 1,5 viikkoa sitten. Kuoresta paljastui kauniit piparkakku-ukko ja -akka. Ne on niin sulosia että melkein haukkasin niistä palasen :D


Tällä hetkellä koristeet roikkuvat kaunistamassa meidän joulukuussa. Korkealla. Siellä mihin kissat eivät ylety. Siellä missä kaikkein varjelluimmat koristeet ovat.

Kiitos!

- Suikka

maanantai 17. joulukuuta 2012

Pikkuenkelipaketti

Marraskuu tuli, meni ja alkoi joulukuu, mutta Sny-pakettini ei postilaatikkoon tipahtanut. Emo riensi apuun ja lähetti minulle kauniin ruskeansävyisen paketin. Paketin langat ovat minulle aivan uusia tuttavuuksia ja ihania sellaisia. Riisisuklaa on, ihme kyllä, edelleen syömättä, mutta eiköhän tämä erhe korjaannu iltaan mennessä.
Pinon pohjimmaisena olevan Sukka -lehtisen olen jo muutamaan otteeseen selannut lävitse, aivan ihania ohjeita.




Kortti paljasti minulle kierroksen Snyni olleen Sininen satutar, toivottavasti hänellä on kaikki hyvin. Kiitos alkukierroksen ihanista paketeista, olisihan minun sinisistä keristä pitänyt arvata sinun olevan niiden takana :)

~Onna~

torstai 22. marraskuuta 2012

Marraskuu on ruskea

Marraskuun paketti saapui viime viikolla ja vihdoin perjantaina sain sen käsiini! Jännitys oli suuri ja täytyy myöntää että paketista ei päältä voinut kyllä sanoa miten runsas sen sisältö oli :D

Marraskuun pakettiin oli kauniisti valittu eri ruskean sävyissä tuotteita!




Paketissa oli 2 kerää ihanaa Drops:n Fabelia (kuvassa toinen on kortin takana 'piilossa'), kerä kaunista Vuorelman Vetoa ja kortti, unohtamatta sekä sisäistä että ulkoista hemmottelua. Sisäiseen hemmotteluun paketissa oli pari pussia kaakaota ja vaahtokarkkeja. Ulkoiseen hemmotteluun oli suklaakasvonaamio, käsien kuorinta-aine sekä kuorinnan jälkeen rasva.

Vietän perjantai-iltaa itsekseni kotosalla, joten taidan laittaa saunan päälle sekä hemmotella itseäni kasvonaamiolla ja käsien tehohoidolla!

- Suikka

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Happy wife = happy life?



Sain 1,5 viikkoa sitten ihanan välimuistamisen perjantai-iltapäivänä kun kävin hakemassa postin. Siellä oli Sny:ltä kirje piristämässä tulevaa viikonloppua. Kirje sisältä kauniin yllä olevan kortin sekä ihanan tiskirätin joka näkyy alla.

Rätissä olevasta tekstistä oli pakko kysyä omalta miekkoselta että näinkö se menee: "Happy wife, happy life". Kuulemma osittain kyllä ;)


- Suikka


tiistai 20. marraskuuta 2012

Traktoripipo

Pieni sukulaispoika on valloittanut sydämeni ja herra on todellinen traktorifani.
Novitan sivuilta löysin ohjeen traktorineuleeseen ja päätin neuloa pojalle traktoripipon. Pipon neuloin Novitan 7 veljestä-langalla ja kuvion tein silmukoita jäljentämällä wool- ja 7 veljestä-langoilla.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Pipa

Viime viikolla postilaatikosta löysin pari uutta käsityölehteä ja toisesta löysin ohjeen pelastamaan käsityö motivaatiottomuuteni (onko tuo edes sana?).

Vaalenpunaiset lautailuhanskani ovat jo muutaman vuoden ajan kaivanneet pipoa kaverikseen ja nyt vihdoin keksin millaisen pipon haluan päätäni rinteessä lämmittävän.


Kuvassa värit ovat todella epäselvät. Pääväri on siis musta ja raidoitus vaaleanpunainen <3

Nyt vain Joulua ja Levin hankia odottamaan!

~Onna~

maanantai 12. marraskuuta 2012

Sukat vääriäpäin

Puikot ja muut ovat jo tovin lojuneet rauhassa olohuoneessa. Kadotin muutama viikko sitten hetkeksi innon neulomiseen, mutta viime viikolla postilaatikosta löytyi megapotti, kun kusti toi sekä Modan että Suuri käsityö lehden. Modan yhdestä ohjeesta inspiroiduin ja tartuin virkkuukoukkuun. Työstä lisää, kun se valmistuu...

Huomasin blogia tarkastellessa, että pieni päivitys valmistuneisiin töihin on paikallaan. Kesäiseltä Kaunasin reissulta ostin muutaman kerän sukkalankaa ja rohkaistuin kokeilemaan sukkien neulomista VÄÄRIÄPÄIN! Aloitin siis sukan kärjestä ja tein varresta niin pitkän kuin vaan lankaa riitti. Hyvän ohjeen löysin Ullalta


Nämä sukat menivät Isännälle, langat omiin vastaaviin sukkiin odottavat vielä vuoroaan.

~Onna~

torstai 25. lokakuuta 2012

Valkoinen kuin morsian, puhdas kuin lumi

... siinäpä ensireaktio mikä tuli kun avasin lokakuun paketin!

Lähetys oli herkkä, kaunis ja upean hohtava kaikessa valkoisuudessaan.

Paketissa oli siis 3 kerää valkoista Drops:n Karisma-lankaa, ihana vanhanajan valokuva paspiksineen, valkoisia helmiä, valkoisia kukkasia, Pandan suklaarusinoita, Geishan, kortin ja ohjeen Neidonkyynel-lapasiin.


Kortissa oli mainio teksti; "Ole päivänsäde tai menninkäinen, mutta rohkea sellainen"

 Tässä vielä uudemman kerran tuo valokuva mikä lähetyksessä mukana oli;


Saanko udella, onko kuvassa kenties jotain vanhoja sukulaisia? ;)

Suurensuuri kiitos paketista, pidän siitä kovasti! Nyt vaan saisi vielä se ensilumikin tipahtaa valkoisuudessaan taivaalta alas..

- Suikka

Lokakuu on valkoinen

Tässä ensimmäisenä päivitys muutama viikko sitten tulleesta välimuistamisesta.

Kaunis ja herkkä lähetys, joka lämmitti mieltä ihanasti ja toivotti tulevan viikonlopun tervetulleeksi.




Kiitos Sny! :)

- Suikka


perjantai 19. lokakuuta 2012

Lokakuun puuhapaketti ja vinkki kaikille puikkohamstraajille

Hellurei, Lokakuun puketti ilmaantui paikalliseen postitoimistoon pari päivää sitten ja jännittyneenä kävin sen sieltä hakemassa. Pahvilaatikon sisältö loisti sinisyyttä, mahtaakohan sininen olla Snyni lempivärejä?! Novitan 7 veljestä Nostalgia-lanka on minulle aivan uusi tuttavuus ja uskon sen näyttävän kauniilta Moebius-huivina, jonka tekemiseen paketissa oli ohje. Saas nähdä kuinka insinööri selviytyy tästä matemaattisestahaasteesta :D Sny oli pakannut mukaan myös oikean kokoiset puikot ja hakaneuloja huivin tekemiseen. Lisäksi minua muistettiin suklaalevyllä, joka aukesi jo ennen kuvausta *hups*, mustikkalakua ja kahvia. Namnamnam, kuinka herkuttelinkaan illalla Isännän ollessa töissä :D KIITOS SNYlle IHANASTA PAKETISTA!

Ja sitten vinkki puikkojen hamstraajille! Itselläni on tapana ostaa aina uusia puikkoja tarkistamatta löytyykö sopivia jo kotoa ja paikallisesa lankakaupassa kuulin hyvän vinkin ongelmaani. K annattaa listata kaikki kotoa löytyvät puikot ja koukut puhelimeen (etenkin älypuhelimilla tämä on iisiä) ja sitten puikko-ostoksilla ollessa voit helposti tarkistaa löytyykö lankaan tarvittavaa puikkokokoa jo kotikätköistä. MIKSI EN OLE TÄTÄ AIEMMIN TAJUNNUT?!?! Tälläkin hetkellä kotoa löytyy useampikin 3- ja 4-koon puikkonippu.

~Onna~

tiistai 9. lokakuuta 2012

Käsityöpohdintoja..

Syksy on alkanut, myös siis neulesaralla. Kirjoittelin aiemmin kesän töistä, niistä jokainen on vielä(kin) kesken, ellei oteta huomioon niitä turkooseja tennarisukkia, jotka ovat jo iloisesti omistajallaan.

Syyskuun puolivälissä olin jo käynyt kaikki kotoa löytyvät neuleohjeet läpi, syyhy päästä aloittamaan uutta työtä oli suuri. Ohjeiden lisäksi hypistelin kotoa löytyvää lankakasaa, mietin mitä lankaa voisin  yhdistää mihinkin ohjeeseen. Nyt on siis monta ideaa ja lankavaihtoehtoa jo odottamassa tekijäänsä, vielä kun löytyisi aikaakin niitä tehdä.

Päätin aloittaa syksyn uurastuksen siksak-sukista. Löysin hyvän ohjeen ja langan. Sain päätettyä värin ja aloitin innoissani työn. Ensimmäinen sukka valmistui, ohje oli helppo ja mieluisa tehdä! Vaan kuinkas sitten kävikään?

Aloitin toisen sukan ja ensimmäisen kerän lanka loppui, mutta.....

... en löydä toista ko. langan kerää mistään!

Toinen sukka on jo hyvässä vauhdissa valmistumassa, nyt en vaan saa työtä edistymään langan puuttuessa. Tiedän että se on tallella, tiedän että olen vain pistänyt sen johonkin hyvään paikkaan odottamaan, mutta minne?


- Suikka


Ps. Tämä postaus on kuvaton, iltapäivien valo alkaa olla niin huono että kuvaus ei oikeen ota onnistuakseen. Josko seuraavalla kerralla olis taas jotain kuvattavaakin ;)


perjantai 21. syyskuuta 2012

"Kun on pienet ilot, voi iloita useammin"

Hih vihdoin sain SNY-paketin käsiini :) Emolta tulikin jo viestiä, että alkuviikosta olisi paketti luonani, mutta muutaman päivän mittaisen työmatkan takia pääsin nyt vasta postiin paketin noutamaan.

Ihanan sinisensyksyiseksi paketti paljastui. Novitan Puro-lankaa en ole ennen käyttänyt ja näistä kahdesta kerästä voisin neuloa huivin. Pieniä Mini -lankoja olen kauppojen hyllyillä pällistellyt aiemmin ja nyt pääsen kertaamaan virkkausoppeja, kun paketista löytyi vielä koon 3 virkkuukoukku. Syysnuhan varalle paketistä löytyi nenäliinoja ja Mynthon -pastilleja$. Huulirasvat ovat aina hukassa joten tämän paketin rasva hypähti heti käsveskaani. Kortin viisaus "Kun on pienet ilot, voi iloita useammin" pitää kyllä paikkansa. Tänään siis nautin taas pienistä iloista nauttien Vaniljantuoksuisten kynttilöiden lämmöstä sukkapuikkoja heilutellen. Niin ja tietysti maisten suklaata :)

~Onna~

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ruskapaketti

Kiitos Sny ihanasta ruskaväreissä leiskuvasta paketista! Sain sen vihdoin perjantaina käsiini, vaikka kuulinkin jo aiemmin että se on perille saapunut :D




Kuten kuvasta näkyy, paketti sisälsi 5 kerää Maija-lankaa (2 ruskeaa, 2 oliskohan tuo väri ehkä okra  ja 1 oranssi), ison kasan ihania nappeja, appelsiinin makuista suklaata ja syksyisen kortin. Kortti näkyy ehkä vähän huonosti tuolta suklaan ja nappein alta, mutta kyllä se siellä on!

Olenkin viime päivinä selaillu läpi kaikenlaisia neulelehtiä ja -kirjoja ja metsästellyt ohjeita mitä tänä syksynä voisi kokeilla. Sukiksi taitavat nämäkin päästä, vielä kun saisin päätettyä kaikista ihanista ohjeista että mikä olisi se paras...

Neulomisinto on taas pienen tauon jälkeen vallannut, ihanaa!

- Suikka

perjantai 14. syyskuuta 2012

Syksy saapuu...

... ja taas on aika kaivaa puikkoja ja lankoja (eikä vaan ostella niitä) esiin sekä ideoita syksyllä tehtäviä käsitöitä.

Kesän aikana ohjelmassa on ollu enemmänkin aurinko, ulkoilma, lomailu ja oleilu. Nyt iltojen pimentyessä alkaa käsillä tekeminen nostaa päätään, jota tosin hieman häiritsee into lukea kirjoja.

Alkukesän viileys sai puikot pysymään hetken käsissä, joten tässä postauksessa olevat kuvat ovatkin suurimmalta osin alkukesän tuotantoa.




Ensimmäinen kesän  tuotos oli siskontytölle, nuorimmalle samasta perheestä joista vanhimmalle tein nämä. Tässä sukat on vielä päättelemättä, langanpätkät on rajattu kuvan ulkopuolelle, ilman naruja ja ympyröitä. Sukat on kuitenkin jo luovutettu omistajalleen, pienelle tytölle, joka on tänä syksynä aloittanut koulun.





Toinen kesän aikana lähes valmiiksi saatu työ on Novitan lehdessä ollut paita. Tässä vasemmalla on kuva hihasta joka on silmukkamerkeillä koottu. Oikealla on kuva työn etu- ja takakappaleen kuviosta.





Tämä viimeinen työ on kesän puolivälin työ, keskeneräinen tämäkin tosin on vielä. Kyseessä on Garnstudion sivuilta otettu ohje bolerosta ja tässä on lähikuva kuvioinnista.


Villasukat on jo kaivettu esiin, samaten kynttilät. Vaikka olenkin päiväaikaan melkoinen kahvirohmu, iltaisin nautin siitä että voin käpertyä sohvalle viltin alle teemukin ja hyvän elokuva/kirjan/käsityön kanssa. Toisinaan yritän tehdä kaikkea samaan aikaan, voin kertoa, se ei ole hyvä yhtälö.

Ihanaa viikonloppua kaikille, vaikka melkoisia myrskyjä ja sateita taitaakin olla luvattu vähän joka puolelle!

- Suikka



torstai 13. syyskuuta 2012

Paavo [sydän]

Kiitos sny kirjeestä, sain sen pienellä viiveellä, kerrankin on Posti toiminut hieman ehkä liian innokkaasti ja jakanut postia miten sattuu (eli oikein). Joudun töiden vuoksi asumaan arkipäivät toisella paikkakunnalla kuin missä varsinainen koti on. Keväällä tein postille jatkolähetyksen työpaikkakunnalle, joka johti siihen että osa posteista tuli vakinaiseen kotiin, osa työpaikkakunnalle ja osa jäi tulematta kumpaankaan. Kesän aikana purin jatkolähetyksen, jolloin ajattelin että ehkä posti nyt liikkuu oikein, mutta nyt kaikki postit kääntyvät joka tapauksessa (eli ihan oikein) vakinaiseen osoitteeseen. Sny, käytä siis vain sitä vakituista osotetta, en tänne arkiosoitteeseen taida posteja kuitenkaan saada...

Mutta asiaan, sain miekkoselta tiedon viime viikolla että olen ehkä saanut jotain 'sitä sny-postia', kun tuli tuntematon kirje. Ja siitäkös alkoi suuri odotus, mitäköhän sieltä on tullut!

Eikä jännitys ollut todellakaan turha...




kirjeessä oli ihana kortti,




mutta kaikkein ihanin oli se mitä tuli kortin lisäksi, eli ylläoleva supersuloinen
Paavo-puiccomitta. Voih, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Heti piti käydä katsomassa myös muu succaplokin valikoima, ja sieltä löytyi vaikka mitä ihanuuksia. Unohtamatta tietenkään myös ekologisuutta.

Ihanaa syyskuuta kaikille, työhuoneesta näkyvän koivun lehdet alkaa jo kovasti kellastua. Sieltä se syksy ja talvi alkaa jo tehdä tuloaan :)

- Suikka


maanantai 10. syyskuuta 2012

Every girls best friend

Serkkuni häitä tanssittiin kesällä ja aiemmista juhlista oppineena, ja neuloosin huumassa, en lähtenyt ravaamaan kauppojen laukkuvalikoimia vaan päätin tutustua netin neulelaukkukokoelmaan ja tehdä juhlapussukan itse. Netin kokoelma etenkin juhlalaukuissa oli hakusanoillani melko suppea, mutta Ravelryn sivuilta bongasin mieluisan Coco-neulekuvion. Muutamilla muutoksilla loin unelmieni juhlalaukun, joka on ahkerasti kulkenut matkassani kesän juhlissa.


Samainen laukku on to do-listalla myös mustana ja punaisena.

~Onna~

maanantai 27. elokuuta 2012

Ihanaa, vihdoin se alkoi!

Loppukeväästä mietin että mitä teen, lähdenkö mukaan vai jätänkö syksyn kierroksen väliin. Kesän aikana päätös kypsyi, mukaan on lähdettävä. Onna oli vähän kahden vaiheilla, mutta sain lopulta meidät molemmat mukaan kierrokselle!
Itsellä, kuten monella muullakin, kävi tosin pieni vahinko ilmoittautumisvaiheessa, mutta onneksi pääsin kuitenkin mukaan. Hetken piti tosin jo jännittää että miten käy.

Viime viikolla sain ihanan syksyinen e-kortin omalta snyltä, tiedän että olet siellä jossain :D


En saanut kaapattua tänne e-kortin kuvaa, joten pistän tähän
kevään kierrokselta saadusta kortista kuvan.
Se löytyi viikonloppuna kirjan välistä ja
toi taas iloisen hymyn kasvoille!


- Suikka

Ps. Kesä meni, kuten varmasti aika monella muulla, muualla kuin neulomusten ääressä. Silti sain jotain aikaiseksi, teen niistä oman postauksen tässä lähiaikoina.


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Sny:n syksy 2012

Hihii taas se alkoi! Kesän mittaan mutustelin ajatusta osallistua uudelleen Salainen neuleystävä-rinkiin ja Suikan innostuksen myötä itseänikin puraisi Sny-kärpänen. Nyt on parit jaettu ja Snyni on ottanut ensimmäisen kerran yhteyttä minuun ihanan kesäisellä Auringonkukkakortilla.
Suikan kanssa teemme pieniä päivityksiä blogiimme ja ainakin itseltäni löytyy pari kesän neuletuotosta, joita en täällä ole vielä esitellyt. Mukavaa neulesyksyä kaikille! -Onna

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Salainen Susunna

hui, nyt on ensimmäinen sny-kierrokseni ohi. Toukokuun paljastuspaketti saapui postiin tiistaina, mutta sain sen käsiini vasta keskiviikkona. Paketista löytyi 3 kerää Paris-lankaa, piiitkät bambupuikot, suklaatia NAM!ja kortti joka paljasti sny:ni olinpaikan, jonka olinkin jo postileimoista päätellyt.
Kevään Snykseni paljastui Sanni neuloo-blogin Susunna, jonka blogissa olin jo aikaisemmin käynyt ihastelemassa Samba-PaperiHelmiä Nuo helmet ovat aivan mahtavat ja aion kyllä itselleni väkertää ainakin tuon kaulakorun :) Kiitos Susunna erittäin mieluisista paketeista! Hyvää kesää sinulle!

torstai 31. toukokuuta 2012

Salaisuus on paljastettu..

Viime perjantaina saapui viimeinen ihana lähetys salaiselta neuleystävältä. Ja paketin avattuani sain vihdoin tietää kuka on ollut se ihanuus joka on kevään aikana lukenut ajatuksiani, ilostuttanut lähetyksillä, lisännyt eri tavoin neuleideoita ja -varusteita!

Joten suurensuuri kiitos ihana Lettu NeuleNirvana-blogista! :D

Kevään aikana olet tutustuttanut moniin uusiin lankoihin, antanut paaaaaaaaaaaaaaljon ihania neuleideoita ja tuonut lisää apuja erilaisilla apuvälineillä.

Iso kiitos tästä keväästä, kiitos että osasit löytää aina ne oikeat asiat lähetyksiin ja muistit usein pienillä lähetyksillä :D


Viimeisessä lähetyksessä oli neulekirja, puikkomitta, suloinen Niiskuneiti-rasia, Vitaliksen voidetta kauniissa IvanaHelsingin purkissa ja itselle vielä kokeilemattomat pitsiAddit ;) Tässä kuvaan ovat päässeet myös uudet sakset, ne ovatkin olleet jo ahkerassa käytössä.

Ja ei pelkoa, tätä kirjaa ei vielä itseltä löydy, aivan ihania ohjeita sieltä jo löysin, vähän sormet syyhyä jo uuteen käsityöhön, vielä kun saisin päätettyä minkä monista ihanista ohjeista haluan ensimmäiseksi pistää kokeiluun..


Nuo kannessa näkyvät virheät polvisukat on ehdottoman ihanat, ja tuossa kuvassa sitä ei näe, mutta takaosa/pohje on tehty myös mielenkiintoisesti. Pitänee pistää tämä malli yhtenä vahvana ykköskokeilusuosikkina korvan taakse. Todennäköisesti joudun arpomalla valitsemaan seuraavan toteutusmallin, muuten aloitan joko liian monta työtä kerralla tai sitten en saa päätettyä voittajaa enkä aloita mitään..

- Suikka


maanantai 21. toukokuuta 2012

Koukuttavat koukkuamiset


Nyt kun vihdoin pääsin kevään töiden esittelyvaiheeseen, tässä toinen (tosin ei vielä ihan täysin valmis) aikaansaannos.

Ehkä yläkuva jo paljasti, kysehän on tietysti koukkuamisesta ja lapasista, tumpuista, rasoista, vanttuista, hanskoista, millä nimellä ikinä niitä kutsutaankaan.

Sain Onnalta koukun lainaan jo kuukausia sitten, jolloin aloitinkin innolla kokeilemisen. Ensin ei hommasta meinannut tulla mitään, muutaman rivin jälkeen olin ihan varma etten saa koskaan mitään valmista tehtyä. Toisin kuitenkin kävi.


Ensimmäinen on ollut valmis jo hyvän aikaa, mutta noin viikko sitten löysin pussukan missä toinen oli keskeneräisenä, ja intouduin vihdoin tekemään sitä loppuun asti.


Nyt on tuo toinenkin jo niin valmis että sormet on peittyneet ja enää peukku puuttuu!

- Suikka

torstai 17. toukokuuta 2012

Välimuistaminen kenelle?

Tiistaina töistä tullessa posti oli tuonut kirjeen. Kirjeen päällä oli kauniisti oikea osoite, lähettäjänä emo yhteystietoineen, käsiala oman kevään sny:n, mutta hämmentävästi vastaanottajan nimi oli eri kuin itsellä. Pyörittelin kirjettä kädessäni ja pohdin että mitä teen asian kanssa. Vertasin käsialaa vielä varmuuden vuoksi aiempiin lähetyksiin ja kortteihin, ja kyllä, käsiala vastasi oman snyn käsialaa.

Uskaltauduin päivän pohdiskelun jälkeen kirjeen avaamaan. Ajattelin että ehkä lähettäjä tunnistaa lähetyksen sen sisällön perusteella ja osaa kertoa kenen lähetys on.


Kirje sisälsi kortin, samaista snyn käsialaa, joka ei tosin sisältänyt vielä paljastusta snyn henkilöllisyydestä. Lisäksi kirjeessä oli kauniit, lintua muistuttavat sakset, jotka kuvassakin näkyy.

Pyydän todella suuresti anteeksi jos tein virheen kirjeen avatessani ja muistaminen on tarkoitettu jollekin toiselle. Jos näin on, pistätkö vaikka sähköpostia, niin toimitan kirjeen sisältöineen sen oikealle omistajalle.


- Suikka, joka jää pohtimaan jännityksellä ja huonolla omallatunnolla onko saanut oikean välimuistamiskirjeen vai onko samassa osoitteessa asunut aiemmin joku toinen kierroksella olija...

tiistai 15. toukokuuta 2012

Ihanaiset joogasukat

Tässä vihdoin kuvia yhdestä kevään aikana valmistuneesta työstä eli joogasukista. Täytyy kyllä myöntää että kyseiseen tarkoitukseen en niitä ole kertaakaan käyttänyt, vaikka jooga lähellä sydäntä onkin. Nämä jalassa on nukuttu, ulkoiltu, hengailtu, kävelty ja lämmitelty jalkoja.



Täytyy kyllä myöntää että näistä on tullut ihan ehdottomat lempparit.

Ensin ajattelin että ulkoillessa talvella varpaat jäätyy ja jalan alle menevä osa olisi jotenkin häiritsevä ulkoillessa, mutta ohuen langan ansiosta ne olivatkin täydelliset. Edes varpaat ei paleltuneet.



Ihanuudet on tehty Novitan Luxus Alpaca -langasta, mikä on miellyttävän pehmeetä lankaa kutoa. Langan ainut ongelma (mikä on lopputuloksessa ihana, mutta kutoessa aikaa vievää), on se että lanka on aika ohutta joten tuntui että näitä kestää ikuisuus tehdä. Lisäksi tuo toispuoleinen kuvio vei yllättävän kauan tehdä, mutta valmiina se on kaunis. Malli näihin löytyi alkuvuoden Suuri Käsityö -lehdestä.



Kuten sukista ehkä huomaakin, tein valmistumisen jälkeen yhden virheen. Sukat joutuivat vahingossa pesukoneeseen, joka ei niille hyvää tehnyt. Enkä valitettavasti saanut kuvia ennen vahingollista pesua :(



- Suikka

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Välimuistamiskuva

Viikonloppu on ollut täynnä välillä aurinkoa, välillä sadetta, mutta ilmasta viis, piha on silti saanut enemmän tai vähemmän kevätilmettä. Kasveja on siirretty, puskia raivattu, puita kaadettu, on kaivettu, möyritty, leikattu ja istutettu. Vielä ensi viikolla olisi edessä terassin + kalusteiden öljyäminen, istutusten (osto) ja paikoilleen asettelu. Sitten voikin pikkuhiljaa alkaa hyvällä omallatunnolla jo odotella kesää ja nauttia (toivottavasti) kauniista pihasta.

Otin kevään kunniaksi värikkään kuvan maaliskuussa saaduista silmukkamerkeistä. Tässä teille kuva niistä!

Cloverin silmukkamerkit


Nappailin kuvia myös muutamasta kevään aikana tehdystä työstä, toiset valmiina, toiset vielä vaiheessa, mutta kuvauskelpoisia kuitenkin molemmat. Valitettavasti kuvat ovat toisella koneella, joten tänään on tyytyminen merkkeihin :)

- Suikka

Ps. Sain vähän aikaa sitten tietää uudesta pienokaisesta lähipiiriin ja tarvitsisin nätin ohjeen syysvauvelille, sukupuoli ei tiedossa, onko vinkkiä mistä löytyisi kiva malli?

lauantai 5. toukokuuta 2012

Ruskea huhtikuu, keltainen toukokuu?

Maanantaina etänä kotona töitä tehdessäni posteljooni rimpautti ovikelloa ja ojensi huhtikuun SNY-paketin hölmistyneelle ovenavaajalle. Paketista löytyi 4 kerää ruskeaa Filona villalankaa, omenaisia karamelleja, vappuista serpentiiniä, joka otettiin heti käyttöön, ja pirteän väriset SNY:n tekemät hanskat vilukissalle. Hanskat taidan kuljetta töihin, jossa aina kesäisin on SUPERkylmä. Kiitos SNY erittäin mieluisasta lahjasta. Langoista taitaa syntyä lämpöiset sukat kesän viileisiin mökki-iltoihin. Mitäköhän muuta niistä voisi tehdä? Ainiin.. Välimuistamisena pari viikkoa sitten postiluukusta tipahti hieman paksumpi kirje, jonka sisältä löytyi namnamnam Pandan minttusuklaalevy. Ymmärrätte varmaan, että suklaa tuhottiin heti ja saman tien :D -Onna-

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Violet April

Kuten Onnallakin, myös itsellä blogihiljaisuus vaivaa, mutta yritän nyt kovasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada tätäkin ajan tasalle. Ilokseni voin kertoa että vihdoin noin 2,5 kuukauden vapaa-ajan netittömyys on katkaistu ja nyt voin taas päivittää blogikatkokseni sekä omassa että muiden blogeissa. Voitte kuvitella, helppoa ei ole ollut, täytyy sanoa että elämä muuttuu melko hankalaksi jos vapaa-aikana ainut nettimahdollisuus on puhelimen kautta, ja sekin on melko rajallinen. Huh.

Olen viikonlopun kameran kanssa eri paikoissa, joten tämä blogipäivitys ei sisällä vielä niitä, päivitän ne heti kun osumme taas samaan paikkaan.

Tässä kuitenkin jo kirjallisessa muodossa ihanaisen Snyn huhtikuun muistaminen.

**************************************************************************************************
Kuvat lisätty!
**************************************************************************************************

Koko paketti


Paketti, jonka hain perjantaina postista hirveässä vesisateessa peläten myöhästyväni junasta (johon kuitenkin ehdin litimärkänä), sisälsi seuraavaa:

- Ihanan keväinen pioni-kortti,
- Violetti päävispilä, joka hieroo huolet pois (voi Sny, miten tiesit tuon tarpellisuuden juuri tällä hetkellä),
- Kerän tummanviolettia Vuorelman Veto -lankaa (uusi tuttavuus itselleni, mutta vaikuttaa ihanalta),
- Kerän samaista Veto-lankaa vaaleanviolettina,
- Hyvin muuhun pakettiin sopivan violetinsävyisen marmorikynttilän ja
- Upeita lasihelmin koristeltuja silmukkamerkkejä.

Superhienot silmukkamerkit


Kuten otsikosta ja tekstistäkin jo varmasti arvasitte, tämän kuun paketin teemana oli violetti. (Onkohan Sny saanut idean tämän blogin värityksestä? Ainakin se sopii blogin väreihin mainiosti! :D ) Violetti, joka jostain syystä on omissa käsitöissä jäänyt ehkä vähän vähemmälle huomiolle, vaikka värinä se on erittäin kaunis. Lankoja katsellessa huomaan niiden sopivan hyvin talveen, kylmään, tuuleen ja tuiskuun, mutta mainiosti myös näin lämpimämmällä auringon paistaessa kevään kynnyksellä. Langoista tulee kovasti mieleen kevään ensimmäiset orvokit, joita onkin jo kauppoihin ilmestynyt.

Lähikuva mainiosti yhteensopivista langoista


Blogikuvien puuttuessa pistänkin vielä kuvan keväisistä violetinsävyisistä orvokeista samalla kun toivottelen teille kaikille ihanan aurinkoista, lämmintä ja mahtavaa vappua!


Kuvan lainaus

- Suikka

Edit. Kuvien lisäys ja kirjoituserheiden korjaus :)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kukkuu..

HALOOO! Kaikille tasapuolisesti :) Blogi, niin mikä blogi? Lainatakseni erään suomalaisen orkesterin lyriikoita olen ollut "tyhmä, laiska ja saamaton" tämän blogin suhteen kuin myös neulomuksien.

Paljon, kovin kovin paljon, on kuukauden aikana kuitenkin tapahtunut. Löysimme miekkoseni kanssa unelmiemme rivitalokodin naapurikunnasta peltojen keskeltä ja kesäloma kuluukin Juhannuksen jälkeen pientä pintaremonttia tehdessä. Nykyisen asunnon myynti vei molemmilta muutamat yöunet, mutta aivan turhaan. Ihana, pieni kaupunkikotimme myytiin heti ensimmäisessä näytössä ja saan suunnata kaikki energiat uuden kodin suunnitteluun :)

Nyt kuitenkin puikkojen tuotoksiin..

Näihin villasukkiin ihastuin jo viime syksynä garnstudion sivuilla. Nämä ovatkin ensimmäiset kuviosukkani:)

Ohje löytyy garnstudion sivuilta tunnuksella 116-42 (jostain syystä en saa linkkejä toimimaan), lankana käytin ohjeesta poiketen Smartia, joka on vastaava kuin ohjeen Karisma -lanka.


Tämä pari on vielä hieman kesken ja on jo tovin odotellutkin valmistumista.. Noiden kuvioiden tekemisestä olen oikeasti nauttinut <3

Näiden ohje löytyy myös garnstudion sivuilta ja lankana Drops Fabel.

Osoitteesta www.garnstudio.com löytyy vaikka mitä ihanaa. SNYltäni saamasta Alpaca -langasta olen jo mielessäni loihtinut huiveja ja boleroita, mutta vielä annan idean hautua tovin:)

SNYlleni vielä suuri kiitos syntymäpäivälahjasta, maukkaista itsepaahdetuista pähkinöistä :) Pähkinät oli pakattu kivan pääsiäiseen pakettiin


-Onna-

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Täysi maaliskuun paketti

1,5 viikkoa sitten sain kirjeen postista, maaliskuun paketti oli saapunut! Kävin hakemassa sen maanantaina postista, mutta johtuen yli 60-tuntisesta työviikosta, postaus tulee vasta nyt.




Postissa pakettini oli ihanan piristävän näköinen muuten niin tylsässä pakettirivistössä :D Ilolla kannoin sitä postista kotiin. Uskomatonta miten paljon niin pieneen pakettiin mahtui;
4 kerää TeeTeen Pallas-lankaa, Novitan Tupsukehikko (voi miten tietäisit miten olen sitä himoinnut!), knitscene-lehti (tämä on vallan uusi tuttavuus itselleni, mutta löysin lehdestä jo useamman ihanan mallin) ja kortin, unohtamatta ensiapua käsilleni; Nivean Soft-käsirasvaa sekä kynsille keväistä lakkaa. Lakka tuli heti käyttöön, tällä viikolla olen nauttinut auringonpaisteen ja lumen sulamisen lisäksi kevätkynsistäni.


Paketissa oli ihana rivistö postimerkkejä eri vuosikymmenistä, jotka ansaitsevat ehdottomasti oman huomionosoituksensa blogiin :D


Suuret kiitokset taas kerran ihanainen Snyni! Mahdottoman hyvin taas tiesit mitä toivoin, vaikka sitä en edes itse tiennyt :D

- Suikka