maanantai 21. toukokuuta 2012

Koukuttavat koukkuamiset


Nyt kun vihdoin pääsin kevään töiden esittelyvaiheeseen, tässä toinen (tosin ei vielä ihan täysin valmis) aikaansaannos.

Ehkä yläkuva jo paljasti, kysehän on tietysti koukkuamisesta ja lapasista, tumpuista, rasoista, vanttuista, hanskoista, millä nimellä ikinä niitä kutsutaankaan.

Sain Onnalta koukun lainaan jo kuukausia sitten, jolloin aloitinkin innolla kokeilemisen. Ensin ei hommasta meinannut tulla mitään, muutaman rivin jälkeen olin ihan varma etten saa koskaan mitään valmista tehtyä. Toisin kuitenkin kävi.


Ensimmäinen on ollut valmis jo hyvän aikaa, mutta noin viikko sitten löysin pussukan missä toinen oli keskeneräisenä, ja intouduin vihdoin tekemään sitä loppuun asti.


Nyt on tuo toinenkin jo niin valmis että sormet on peittyneet ja enää peukku puuttuu!

- Suikka

2 kommenttia:

  1. Kaunista ja tasaista!
    Mielluttää silmää.

    Minä se en ole tuohon vielä hurahtanut. Joskus hiukkasen katselin ohjeitakin, mutten löytänyt ohjeeseen sopivan kokoista koukutinta ja siihen se kaikki sitten jäikin.
    Tulen varmaan taas tooosi kaukan jälkijunassa tuon tekniikan kanssa =D

    VastaaPoista
  2. Onna osti oman koukkunsa Tampereella olleista Kädentaito-messuilta viime syksynä. Molemmat ollaan käytetty kahta eripaksuista lankaa, mutta osahan käyttää samaa lankaa eri väreinä ja siitäkin tulee kyllä tosi kivan näköistä.

    Noita koukkuja oon bongaillu eri kokoisina mm. Taito-Shopeista ja eikös Novitaltakin ilmestyny markkinoille pyöröpuikkokoukut? Aika iso on hintahaitari koukuissa, halvimmillani oon tainnu nähdä niitä alle 5 € ja kalliimmillaan reilusti yli 20 €.

    - Suikka

    VastaaPoista